Masentava, turhauttava, tuskastuttava tunne, joka vaivaa juuri silloin kun jotain pitäisi saada aikaan. Itselläni pyörii tällä hetkellä päässä miljoona ja yksi aihetta novellikokoelman alkunovelliin, mutta en saa yhdestäkään kiinni. Ruudulle syntyy yksi virke, jonka pyyhin samantien pois. Pidän kirjoittamisesta, mutta olen joskus (kirj. huom. liiankin usein) kovin kriittinen tekstejäni kohtaan. Tiedän täsmälleen mitä haluan, mutta en osaa toteuttaa sitä. Se, mitä osaan jo, ei riitä, on pakko saada enemmän.

Novellikokoelmaani aion kerätä ~10-20 täysin itse kirjoittamaani novellia. Vaan mistä ideat? Totta kai mielessä pyörii vaikka mitä, mutta en halua kirjoittaa mitään, mitä viljellään joka paikassa. Haluan luoda jotain erilaista, jotain joka pakottaa lukijan jatkamaan ja jatkamaan. Jotain, jossa ei ole ennalta arvattavia kohtia tai kliseistä loppua. Haluan luoda jotain ainutkertaista.

Asetanko tavoitteet liian korkealle? Kuinka monta kertaa sama kysymys on käynytkään mielessäni. En aio tyytyä keskinkertaiseen, kun voin työllä ja tuskalla päästä parempaan. Miksi sitten pitää luoda jos ei ole ideoita? Taas kysymys, jota olen monet kerrat miettinyt. Vastaus on yksinkertainen. Haluan purkaa tunteitani ja näkemyksiäni luomiseen, johonkin jonka näen konkreettisesti edessäni. Toiset urheilevat, jotkut laulavat tai säveltävät. Minä luon, mutta kannattaako luoda jos ei ole mitään erilaista annettavaa?

(Pieni mielen purkaus näin illansuussa.)